MUSLIMIYHTEISÖ NUORTEN TUKIVERKOSTOKSI
Musliminuori elää Suomessa varsin erilaista elämää kuin ns. muslimimaassa: kodin seinien sisäpuolella vanhemmat kasvattavat nuoresta muslimia, mutta ympäröivä maailma ei tue hänen henkistä kehitystään. Jos vanhemmat eivät osaa tai jaksa auttaa musliminuorta eteenpäin, hänen täytyy tukeutua muihin – yleensä ei-muslimien – tukiverkostoihin.
Muslimimaassa nuorella olisi ympärillään paljon sukulaisia ja läheisiä, jotka eläisivät islamia kukin eri tavalla. Nuori voisi seurata heidän elämänvaiheitaan ja sen avulla peilata omaa suhtautumistaan uskonnolliseen perinteeseen ja hengellisyyteen. Ympäröivän yhteisön uskonnollinen elämänrytmi auttaisi nuorta totuttelemaan perjantairukouksiin, paastoon ja juhlapäiviin. Vakavissa ongelmatilanteissa nuori voisi turvautua muslimiammattilaisen apuun pelkäämättä, että ongelman syynä pidettäisiin hänen tai hänen perheensä uskonnollisia arvoja. Koulumaailmassa nuoren ei tarvitsisi jatkuvasti elää sekularismin ehdoilla ja ammatinvalinnan ohjauksessa islamin arvot olisivat itsestäänselviä. Myös vapaa-ajalla musliminuori voisi harrastaa ja osallistua mielensä mukaan pohtimatta jatkuvasti mitä voi syödä, missä voi peseytyä ja rukoilla, mitä jaksaa paastotessa tehdä ja mitä vaatteita saa pitää päällä.
Suomi ei ole muslimimaa, mutta useimmille musliminuorillemme tämä on kotimaa. Täällä ajatellaan, että lasten ja nuorten uskonnollinen kasvatus on vanhempien asia ja yhteiskunnan rooli on vain tukea (sopivaa) kotikasvatusta ja kunnioittaa perheen (yhteishyödyllisiä) arvoja. Suomalainen yhteiskunta tarjoaa kyllä hienosti muslimeille uskon ja uskonnonharjoittamisen vapauden. Suomalaisessa kontekstissa uskontoa pitäisi kuitenkin harjoittaa vain sille erikseen varatussa rakennuksessa, hiljaisesti häiritsemättä muita ihmisiä. Näitä rakennuksia meillä on liian vähän. Ne ovat usein kaukana kouluista ja perjantaisin niin täysiä, ettei nuoria houkuta lähteä esim. hyppytunnilla suorittamaan uskonnollista perusvelvollisuuttaan.
Kaikki muslimivanhemmat eivät pysty tukemaan omien nuortensa muslimi-identiteettiä. Jotkut heistä jäivät ilman uskonnollista kasvatusta omassa nuoruudessaan koska heidän synnyinmaassaan ei ollut uskonnonvapautta. Toiset taas ovat eläneet sekulaarissa ilmapiirissä niin kauan, etteivät enää tunnista nuorten hengellisiä tarpeita. Nämäkin vanhemmat kaipaavat yhteisön tukea, ei syyllistämistä.
Muslimiyhteisön tulisi Suomessa ottaa aktiivisempi rooli lasten ja nuorten kasvatuksen tukemisessa. Nuoret tarvitsevat luottamuksellisen tukiverkoston myös muslimiyhteisön sisällä: yhteisön pitäisi korvata kaukana asuvat sukulaiset tarjoamalla luotettavia aikuiskontakteja ja erilailla ajattelevien muslimien malleja. Yhteisön pitäisi luoda ympärilleen vakiintunut uskonnollinen elämänrytmi ja tarjota myös nuorille mahdollisuus osallistua perjantairukouksiin ja tavata edes sitä kautta muita musliminuoria. Yhteisöjen tilat voisivat tarjota nuorille myös tavallisia jokapäiväisiä aktiviteetteja. cIid-juhlien aikataulu tuntuu Suomessa olevan hiukan sekaisin: aikuiset voivat kyllä omassa pienessä yhteisössään ajatella viettävänsä ciidiä vanhan kotimaansa käytännön mukaan, mutta silloin he eivät ota huomioon lapsia ja nuoria: nuoremme ovat nyt täällä Suomessa ja heille olisi parempi, että kaikki kaverit viettäisivät ciidiä samana päivänä ja koulussakin asia ymmärrettäisiin silloin paremmin. Muslimiyhteisömme on monikulttuurinen, mutta se on rikkaus vain niin kauan kun emme ole nurkkakuntaisia! Omaa perinnettä tulee kehittää yhdessä muiden kanssa koko yhteisön parhaaksi. Monikulttuurinen ja uskonnollisesti ”erilainen” yhteisö on nuorelle hyvä paikka oppia laajentamaan näkökulmiaan ja asettumaan muiden asemaan. Jos yhteisö viestittää nuorelle, että ”vain me olemme oikeassa ja vain meidän tapamme on hyvä”, nuorelle jää vain kaksi vaihtoehtoa: ota tai jätä!
Monet muslimiyhteisöt Suomessa järjestävät Qur’aanin opetusta lapsille. Näin pitää ollakin, mutta se ei riitä yhteisön lapsi- ja nuorisotyöksi. Se on vasta ensimmäinen askel. Nuorten muslimi-identiteettiä tulee kehittää kokonaisvaltaisesti ottamalla huomioon jokaisen yksilölliset fyysiset, mentaaliset, sosiaaliset, emotionaaliset ja spirituaaliset kyvyt. Tulee tukea nuorten itsetuntoa, itseluottamusta ja itseilmaisua. Kun yhteisö hyväksyy nuoren mielipiteet ja tavat (kunhan ne eivät ole jyrkässä ristiriidassa islamin arvojen kanssa), hän hyväksyy itsensä muslimina. Vasta silloin hän alkaa saada itseluottamusta ja keskustella mielipiteistään aikuisten kanssa. Vasta silloin hän voi alkaa kehittyä eteenpäin. Hänen täytyy saada myös tukea itseilmaisussaan. Kielitaito ja ilmaisutaito kehittyvät vain kommunikaation kautta turvallisessa ilmapiirissä. Sulkeutunut nuori ei oikein itsekään tiedä mitä mieltä on asioista, sillä jos ei osaa kertoa muille, ei osaa kertoa itselleen. Nuori tarvitsee myös kanavia, joissa voi saada omana itsenään mielipiteensä kuuluville ilman pelkoa paheksuvista tai lannistavista kommenteista (siis ei Facebook!)
Jokaisen musliminuoren hyvinvointi saa aikaan myönteistä kehitystä yhteisön sisällä, niin muslimiyhteisössä kuin suomalaisessa yhteiskunnassakin. Me tarvitsemme nuoria, jotka arvostavat muslimiperinnettään ja elämistä muslimina Suomessa. Nuoria, jotka luottavat omiin mielipiteisiinsä niin, että pystyvät käymään vuoropuhelua muiden kanssa. Nuoria, jotka osavat ilmaista itseään ja mielipiteitään selkeästi ja rohkeasti niin muslimeille kuin muillekin suomalaisille.
Iman Leskinen
Vantaa, 2012